Päiväkirja
Laidunpäiviä, kesällä 2018 © Lynn
Musta tamma laski päänsä alas ja nyhti kesäistä laidunruohoa suuhunsa. Sen huomio ei kuitenkaan herpaantunut: korvat kääntyilivät ja tuore emätamma seurasi herkeämättä tuumanruunikon orivarsan menoa. Abelina oli oivallinen emä pienelle Clarinolle, jonka tosin ei odotettu olevan pieni ikuisesti. Kahden suuren hevosen jälkeläisenä Clarino kasvaisi todennäköisesti kookkaaksi itsekin. Vielä se ei kuitenkaan pistänyt silmään ikätovereidensa joukosta poikkeuksellisen korkeana, ja luonteeltaan se oli kuin mikä tahansa pikkuvarsa. Leikkisänä se kirmaili ikätovereidensa kanssa, ja jos jotakin jännittävää tapahtui, se ymmärsi hakeutua emänsä luokse turvaan.
Turvallista sen olikin Abelinan hoivissa kasvaa. Hannovertamma oli kuin syntynyt emäksi. Ensihetkistä lähtien se oli ottanut Clarinon hellin ja määrätietoisin ottein hoivattavakseen, ja oli kuin se olisi ollut emä aina, vaikka tässä olikin sen ensimmäinen varsa.
Tuskin sentään viimeinen, ajatteli Arja Susineva, ja hymyili huomaamattaan. Tammalaidun oli hänen mielihyvän ja tyyneyden lähteensä. Mitkä tahansa huolet häntä elämässä vaanivatkin, täällä hänen onnistui karistaa ne kannoiltaan. Ei tarvinnut kuin katsella hetki Abelinan kaltaisia hyviä, huolehtivaisia ja elämäänsä tyytyväisen näköisiä emätammoja ja niiden leikkiviä varsoja, kun olo tasaantui ja maailma näytti kauniimmalta.
Marrasblues, marraskuussa 2018 © Lynn
Loppuvuoden pimeät päivät olivat hiipineet Vänrikinmäelle. Marraskuun pystyi aistimaan kaikkialla: se oli kupin pohjalle jäähtyvän kahvin kitkeryyttä, kalpeaa ihoa ja tummia varjoja silmien alla, tavallista vaimeampaa naurua ja hiljaa kytevää eripuraa rakastavaisten välillä. Hevosetkin sen huomasivat, ja kuinka eivät olisi huomanneet, sillä marraskuun säät vaikuttivat niidenkin elämään. Vaikka tarhojen pohjat olivat kuinka hyvin rakennetut, vuoden loppu ailahtelevine lämpötiloineen ja loputtomine sateineen laittoi ne koville. Oli aina pimeää ja usein tuulista, ja herkimmät hevoset alkoivat nähdä marrasmörköjä siellä täällä. Jopa Abelina oli yhtenä iltapäivänä ollut tarhassa syvästi levoton; ties mitä tuoksuja oli tuuli kuljettanut hämärästä sen mieltä painamaan.
Enimmäkseen musta hevonen oli kuitenkin oma herttainen itsensä. Se oli autuaan tietämätön siitä, että se aiheutti päänvaivaa ja murhetta ihmisilleen. Abelina oli ostettu siitostammaksi, ja yhden upean varsan se oli heille jo antanut - mutta tulisiko toista? Sitä oli yritetty Clarinon syntymän jälkeen astuttaa kerran jos toisenkin, mutta musta tamma pysyi kuin pysyikin tyhjänä.
"Sääli seisottaa tyhjänpanttina hyvää hevosta", tokaisi Daniel, joka oli harkinnut tamman palauttamista kilpailukuntoon. Se tuntui kuitenkin ajatuksena liian sitovalta. Abelina oli ehtinyt kiertää monta kautta GP-luokkia. Sitten sen elämässä oli pitänyt kääntyä uusi sivu. Kirjoja ei luettu takaperin, eikä Danielkaan tahtonut luopua loppuratkaisusta, jonka oli tamman ostaessaan sille suunnitellut: sen piti elellä elämänsä onnellisena loppuun hyviä varsoja pyöräytellen ja niiden kanssa laitumella samoillen.
"Se olisi kovaa valuuttaa taitavien ratsastajien tunneilla", tallimestari Kersti huomautti. Daniel pysähtyi miettimään asiaa, eikä ensimmäistä kertaa. Eihän se oikeastaan hullumpi ajatus ollut: hevonen saisi liikuntaa, ja lähitallissa oli monta tavoitteellista, taitavaa ratsastajaa, joilla ei ollut varaa omaan mutta halua kehittyä sitäkin enemmän.
Kun päätös oli tehty, olo tuntui taas hetken verran... marraskuuttomammalta. Abelinalla oli taas suunta, ja jos se ensi keväänä saataisiin tiineeksi, hyvä niin, mutta jos ei, sillä olisi silti paikkansa ja tehtävänsä.
Opintie, syyskuussa 2019 © Lynn
Ei ollut yllätys, että Abelinaan rakastuttiin, kun se ryhtyi toimimaan opetusratsuna. Sehän oli loistava hevonen: kiltti, kaunis ja osaava. Petra löysi Abelinasta suorastaan sielunhevosensa, kun hän pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan tammaa Daniel Susinevan valmennuksessa. Aiemmin Petra oli ratsastanut vaativia luokkia kilpailleilla opetushevosilla, ja niitä hän oli pitänyt hienoina, mutta Abelina... minkä tunteen se hänelle antoi jo heti ensimmäisen yhteisen valmennuksen loppupuolella, kun nainen alkoi päästä jyvälle hevosen sielunmaisemasta!
Kesti kauan, ennen kuin heidän yhteistyönsä alkoi nivoutua helpoksi ja vaivattomaksi. Abelina oli niin kovin herkkä, että vaikka Petra oli saanut hyvää opetusta yhdellä jos toisellakin tallilla kaikkien harrastusvuosiensa aikana ja ratsastanut monenlaisilla hevosilla ennenkin, nyt vasta alkoi todellinen opintie. Musta tamma pakotti hänet olemaan tarkempi ratsastaja kuin koskaan ennen. Hienosäädön loputtomuus aukeni vasta silloin Petralle, ja se tuntui huumaavan motivoivalta ja innostavalta.
Jos Petra olisi voinut, hän olisi ostanut hevosen itselleen. Vaan mistä hän olisi kaivanut sellaisen nipun riihikuivaa? Salaa ja syyllisuudentuntoisena hän huokaisi helpotuksesta, kun Abelina ei tiinehtynyt ja hän sai lupauksen yhteisten treenien jatkumisesta. Petra vuokrasi nyt tammaa kolmesti viikossa, ja sen enempään ei olisi ollut varaa, mutta voi kuinka paljon siinäkin ajassa saattoi hyvältä hevoselta oppia. Kilpailuissa he eivät juuri käyneet, sillä senkin rahan Petra tahtoi nyt varata valmentautumiseen. Kehitys oli ruusukkeita tärkeämpää.
Musta tamma laski päänsä alas ja nyhti kesäistä laidunruohoa suuhunsa. Sen huomio ei kuitenkaan herpaantunut: korvat kääntyilivät ja tuore emätamma seurasi herkeämättä tuumanruunikon orivarsan menoa. Abelina oli oivallinen emä pienelle Clarinolle, jonka tosin ei odotettu olevan pieni ikuisesti. Kahden suuren hevosen jälkeläisenä Clarino kasvaisi todennäköisesti kookkaaksi itsekin. Vielä se ei kuitenkaan pistänyt silmään ikätovereidensa joukosta poikkeuksellisen korkeana, ja luonteeltaan se oli kuin mikä tahansa pikkuvarsa. Leikkisänä se kirmaili ikätovereidensa kanssa, ja jos jotakin jännittävää tapahtui, se ymmärsi hakeutua emänsä luokse turvaan.
Turvallista sen olikin Abelinan hoivissa kasvaa. Hannovertamma oli kuin syntynyt emäksi. Ensihetkistä lähtien se oli ottanut Clarinon hellin ja määrätietoisin ottein hoivattavakseen, ja oli kuin se olisi ollut emä aina, vaikka tässä olikin sen ensimmäinen varsa.
Tuskin sentään viimeinen, ajatteli Arja Susineva, ja hymyili huomaamattaan. Tammalaidun oli hänen mielihyvän ja tyyneyden lähteensä. Mitkä tahansa huolet häntä elämässä vaanivatkin, täällä hänen onnistui karistaa ne kannoiltaan. Ei tarvinnut kuin katsella hetki Abelinan kaltaisia hyviä, huolehtivaisia ja elämäänsä tyytyväisen näköisiä emätammoja ja niiden leikkiviä varsoja, kun olo tasaantui ja maailma näytti kauniimmalta.
Marrasblues, marraskuussa 2018 © Lynn
Loppuvuoden pimeät päivät olivat hiipineet Vänrikinmäelle. Marraskuun pystyi aistimaan kaikkialla: se oli kupin pohjalle jäähtyvän kahvin kitkeryyttä, kalpeaa ihoa ja tummia varjoja silmien alla, tavallista vaimeampaa naurua ja hiljaa kytevää eripuraa rakastavaisten välillä. Hevosetkin sen huomasivat, ja kuinka eivät olisi huomanneet, sillä marraskuun säät vaikuttivat niidenkin elämään. Vaikka tarhojen pohjat olivat kuinka hyvin rakennetut, vuoden loppu ailahtelevine lämpötiloineen ja loputtomine sateineen laittoi ne koville. Oli aina pimeää ja usein tuulista, ja herkimmät hevoset alkoivat nähdä marrasmörköjä siellä täällä. Jopa Abelina oli yhtenä iltapäivänä ollut tarhassa syvästi levoton; ties mitä tuoksuja oli tuuli kuljettanut hämärästä sen mieltä painamaan.
Enimmäkseen musta hevonen oli kuitenkin oma herttainen itsensä. Se oli autuaan tietämätön siitä, että se aiheutti päänvaivaa ja murhetta ihmisilleen. Abelina oli ostettu siitostammaksi, ja yhden upean varsan se oli heille jo antanut - mutta tulisiko toista? Sitä oli yritetty Clarinon syntymän jälkeen astuttaa kerran jos toisenkin, mutta musta tamma pysyi kuin pysyikin tyhjänä.
"Sääli seisottaa tyhjänpanttina hyvää hevosta", tokaisi Daniel, joka oli harkinnut tamman palauttamista kilpailukuntoon. Se tuntui kuitenkin ajatuksena liian sitovalta. Abelina oli ehtinyt kiertää monta kautta GP-luokkia. Sitten sen elämässä oli pitänyt kääntyä uusi sivu. Kirjoja ei luettu takaperin, eikä Danielkaan tahtonut luopua loppuratkaisusta, jonka oli tamman ostaessaan sille suunnitellut: sen piti elellä elämänsä onnellisena loppuun hyviä varsoja pyöräytellen ja niiden kanssa laitumella samoillen.
"Se olisi kovaa valuuttaa taitavien ratsastajien tunneilla", tallimestari Kersti huomautti. Daniel pysähtyi miettimään asiaa, eikä ensimmäistä kertaa. Eihän se oikeastaan hullumpi ajatus ollut: hevonen saisi liikuntaa, ja lähitallissa oli monta tavoitteellista, taitavaa ratsastajaa, joilla ei ollut varaa omaan mutta halua kehittyä sitäkin enemmän.
Kun päätös oli tehty, olo tuntui taas hetken verran... marraskuuttomammalta. Abelinalla oli taas suunta, ja jos se ensi keväänä saataisiin tiineeksi, hyvä niin, mutta jos ei, sillä olisi silti paikkansa ja tehtävänsä.
Opintie, syyskuussa 2019 © Lynn
Ei ollut yllätys, että Abelinaan rakastuttiin, kun se ryhtyi toimimaan opetusratsuna. Sehän oli loistava hevonen: kiltti, kaunis ja osaava. Petra löysi Abelinasta suorastaan sielunhevosensa, kun hän pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan tammaa Daniel Susinevan valmennuksessa. Aiemmin Petra oli ratsastanut vaativia luokkia kilpailleilla opetushevosilla, ja niitä hän oli pitänyt hienoina, mutta Abelina... minkä tunteen se hänelle antoi jo heti ensimmäisen yhteisen valmennuksen loppupuolella, kun nainen alkoi päästä jyvälle hevosen sielunmaisemasta!
Kesti kauan, ennen kuin heidän yhteistyönsä alkoi nivoutua helpoksi ja vaivattomaksi. Abelina oli niin kovin herkkä, että vaikka Petra oli saanut hyvää opetusta yhdellä jos toisellakin tallilla kaikkien harrastusvuosiensa aikana ja ratsastanut monenlaisilla hevosilla ennenkin, nyt vasta alkoi todellinen opintie. Musta tamma pakotti hänet olemaan tarkempi ratsastaja kuin koskaan ennen. Hienosäädön loputtomuus aukeni vasta silloin Petralle, ja se tuntui huumaavan motivoivalta ja innostavalta.
Jos Petra olisi voinut, hän olisi ostanut hevosen itselleen. Vaan mistä hän olisi kaivanut sellaisen nipun riihikuivaa? Salaa ja syyllisuudentuntoisena hän huokaisi helpotuksesta, kun Abelina ei tiinehtynyt ja hän sai lupauksen yhteisten treenien jatkumisesta. Petra vuokrasi nyt tammaa kolmesti viikossa, ja sen enempään ei olisi ollut varaa, mutta voi kuinka paljon siinäkin ajassa saattoi hyvältä hevoselta oppia. Kilpailuissa he eivät juuri käyneet, sillä senkin rahan Petra tahtoi nyt varata valmentautumiseen. Kehitys oli ruusukkeita tärkeämpää.
Tämä on virtuaalihevonen
This is a SIM-game horse and nothing on this page exists in real life.